Saavutusten lisääminen ansioluetteloon – keino, jolla pääset useampaan haastatteluun

Asetu työnantajan asemaan. Käyt läpi hakijan CV:tä. Hän väittää omaavansa juuri ne taidot ja pätevyydet, joita haette. Hänellä on myös vaatimanne työkokemus. Tähän mennessä siis kaikki hyvin, voitaisiin sanoa. Jos hakija ei kuitenkaan korosta taitojaan kertomalla saavutuksistaan ja muut hakijat osoittavat lisäarvonsa mainitsemalla ansioluetteloissaan saavutuksia, kuten ”kasvatin asiakasuskollisuutta 15 %:lla”, kutsuisitko hänet haastatteluun? Ehkä et. Älä siis ole sellainen hakija. Paranna mahdollisuuttasi päästä haastatteluun korostamalla saavutuksiasi.

Luo ammattimainen CV nyt

Pitäisikö saavutukset lisätä ansioluetteloon ja miksi?

Lyhyesti, kyllä. Saavutukset kannattaa ehdottomasti lisätä ansioluetteloon. Se on pieni vaiva, mutta voi antaa valtavan edun muihin hakijoihin nähden. Tästä voit lukea, miksi.

CV:ssä hakija voi kertoa omaavansa mitä tahansa taitoja. Se on yhtä helppoa kuin niiden lisääminen taidot-osioon. Se kuitenkin vain jättää taidot ja niiden tason melko yleisluontoiseksi työnantajan näkökulmasta. Kannattaa mieluummin päästää heidän mielikuvituksensa valloilleen osoittamalla, miten olet käyttänyt näitä taitoja käytännössä ja kertomalla saavutuksia, joita niiden avulla saavutit. Näin olet mahdolliselle uudelle työnantajalle paljon kiinnostavampi. Muista, että useimmat työnantajat ovat kiinnostuneita vain siitä, miten voit olla heille hyödyksi. Saavutusten kertominen on erinomainen tapa näyttää työnantajalle taitosi ja saada heidät kiinnostumaan.

Älä tee virhettä kuvittelemalla, että työsi on yksinkertaista, eikä sinulla ole saavutuksia, joista kertoa. Käytännössä missä tahansa työssä voit tehdä tarkoituksellisia asioita, joilla on merkitystä – työllä tai asemalla ei ole väliä! Ajattele mitä tahansa, joka korostaa taitojasi työssä.

Millaisia saavutuksia CV:ssä kannattaa jakaa?

Se on tietenkin tilannekohtaista. Ensinnäkin kannattaa valita saavutuksia, joita mahdollinen työnantaja voi ymmärtää ja samaistua niihin. Tämä tarkoittaa sitä, että jätä pois kaikki yrityskohtainen tieto ja lyhenteet. Ulkopuolisen täytyy pystyä ymmärtämään, mitä olet saavuttanut ja miksi sillä on merkitystä.

Yleisesti ottaen yritykset ovat kiinnostuneet kassavirran kasvattamisesta, asiakastyytyväisyyden tehostamisesta tai kulujen pienentämisestä. Jos et keksi, mitä kirjoittaisit, tutki yrityksen ajankohtaisia haasteita, erityisesti hakemaasi työpaikkaan nähden. Etsi työn kuvauksesta vihjeitä siitä, mitä nuo haasteet voisivat olla. Jos olet jo kohdannut vastaavia haasteita aiemmassa työssäsi, jaa ihmeessä nuo saavutukset!

Kun valitset, mitä saavutuksia kertoisit, ajattele, mitkä saavutukset sopisivat hyvin mahdollisen työnantajan tilanteeseen. Älä puhu absoluuttisista numeroista, vaan mieluummin prosenteista. Näin työnantaja voi helposti mukauttaa saavutuksen tilanteeseensa. Esimerkiksi ”mitä se tarkoittaisi meille (työnantajalle), jos hakija X (sinä) pystyisi lisäämään konversioita 15 %:lla?”

Antaaksemme sinulle inspiraatiota mahdollisista ansioluetteloon lisättävistä saavutuksista, olemme koonneet esimerkkejä hyvistä saavutuksista eri työpaikkoihin ja aloille. Katso ne alta:

Asiakaspalvelu

  • ”Perusti asiakkaille viestintävirran kasvattaen kokonaisasiakastyytyväisyyttä 20 %”
  • ”Johti projektia ulkomaisen osaston perustamisessa”
  • ”Saavutti 15 % NPS-kasvun asiakkailla, tekemällä aluksi valituksen”

Ravintola-ala

  • ”Otti käyttöön uuden menun, leikaten kustannuksia 10 % ja säilyttäen asiakastyytyväisyyden ja nostaen kassavirtaa”
  • ”Oli mukana avaamassa elokuvateatteria uudelleen ja järjestämässä lehdistötilaisuutta”
  • ”Kehitti ja toteutti uuden asiakkaiden lähestymistavan, joka johti 15 % lisätuotemyyntiin ja 9 % korkeampiin NPS-pisteisiin”

Suunnittelija

  • ”Loi Forbes-lehden tammikuun 2020 numeron etusivun graafisen suunnittelun”
  • ”Johti suuren yrityksen uudelleenbrändäyksen konseptuaalista vaihetta”
  • ”Vähensi asiakkaiden puheluita 30 %:lla parantaen vakuutusyhtiön käyttäjäkokemusta”

Myynti

  • ”Saavutti ylivertaisen myyntitaidon ansiosta 35 % korkeamman keskimääräisen tilausarvon kuin muut tilinhaltijat”
  • ”Aloitti asiakassäilytysohjelman, joka johti 70 % korkeampaan säilyvyysprosenttiin”
  • ”Sai uuden sopimuksen aiemman huippuasiakkaan kanssa, joka oli vaihtanut kilpailijalle”

Ostaja

  • ”Toteutti uuden hankintakampanjan, joka johti kolmeen suureen tavarantoimittajasopimukseen”
  • ”Aloitti osastolleni harjoittelijaohjelman, joka loi jatkuvan uusien kykyjen sisäänvirtauksen”
  • ”Valvoi varastonhallintaa tavarantoimittajakarsinnan aikana parantaen palvelun saatavuustasoa 33 %:lla.”

Markkinoija

  • ”Pienensi mainonnan kokonaiskustannuksia 13,2 %:lla kasvattaen leadien sisäänvirtausta 3 %:lla.”
  • ”Oli mukana kirjoittamassa työnantajasta kertovaa artikkelia New York Times -lehdessä.”
  • ”Kehitti uuden palvelumuotoilun kasvattaen keskimääräistä konversiosuhdetta 15 %:lla.”

Rakennusala

  • ”Otti käyttöön hallituksen turvallisuusprotokollat välttäen korkeita rangaistuksia, mukaan lukien rakennustyömaan sulkeminen.”
  • ”Johti 8 henkilön työryhmää tavoittaen 40 % enemmän aikarajoja vahvoilla yhteistyötaidoilla ja erinomaisella suunnittelulla.”
  • ”Voitti Vuoden työntekijä -palkinnon.”

Insinööri

  • ”Kehitti pakokaasujärjestelmän, joka vähensi polttoaineen kulutusta 6,4 %:lla ja hiilidioksidipäästöjä 13,8 %:lla.”
  • ”Julkaisi artikkelin myrskysuojista Journal of Marine Science and Engineering -lehdessä.”
  • ”Paransi aurinkokennojen tehokkuutta 9 %:lla yhdistämällä uuden suunnittelun ja uudet materiaalit.”

Pitäisikö muita kuin relevantteja saavutuksia mainita CV:ssä?

Kuvittele, että olet tehnyt jotakin todella vaikuttavaa, kuten juossut maratonin. Onko se sellainen asia, mikä kannattaa mainita ansioluettelossa, jos haet työpaikkaa vaikka myyntiedustajana? Loppujen lopuksi on vaikeaa väitellä siitä, auttaako erinomainen kestävyytesi sinua suorittamaan työn hyvin.

Suosittelemme kuitenkin lisäämään myös muut kuin relevantit saavutukset. Juoksutaitosi eivät ehkä auta sinua saamaan uusia asiakkaita, mutta maratonin juokseminen osoittaa itsekuria ja motivaatiota.

Suosittelemme hakijoita lisäämään myös muut kuin relevantit saavutukset, ja vähintään yksi tai kaksi saavutusta, jotka osoittavat suoraan työpaikkaan liittyviä taitoja. Näin osoitat, että et ole kiinnostunut vain harrastuksistasi, vaan myös saavutuksista työelämässä.

Luo ammattimainen CV nyt

Mihin ja miten lisätä saavutukset CV:een?

Kuten sanottu, tähän ei ole suoraa vastausta. Suosittelemme aina jaottelemaan CV:n osiot niiden tärkeyden kannalta hakemaasi työpaikkaan nähden. Eli jos saavutuksesi luovat arvoa hakemukseesi, ne kannattaa esitellä heti CV:n etusivun yläosassa. Eivätkö saavutukset ole niin relevantteja työpaikkaan nähden? Siirrä ne alas tehdäksesi tilaa tärkeille osioille, kuten taidoille tai profiilitekstille.

Saavutukset voidaan esitellä kahdella eri tavalla:

  • Erillisessä Saavutukset-osiossa
  • Sisällyttämällä ne aiempien työpaikkojen kuvauksiin Työkokemus-osiossa

Jos todella haluat korostaa saavutuksiasi, kannattaa lisätä ne erillisessä, niille tarkoitetussa osiossa. Näin ne erottuvat joukosta, eivätkä ne jää huomaamatta. Jos haluat kertoa niistä hieman vaatimattomammin, voit esitellä ne ranskalaisin viivoin työkokemuksesi kuvauksessa.

Samankaltaiset artikkelit

Yli 112 872 käyttäjää on jo luonut ansioluettelon

CV-työkalumme avulla voit nopeasti ja helposti luoda joukosta erottuvan ja ammattimaisen ansioluettelon 15 minuutissa.

Luo ansioluettelosi

Saat töitä 65 % todennäköisemmin